Haemme asiakkaallemme Kotkaan
POSTINJAKAJAA AUTOPIIRILLE
Työtehtävänä on kirjepostin jakaminen asiakkaille tietyllä jakoalueella Kotkassa. Käytössäsi on oikeanpuoleisella ohjauksella varustettu asiakasyrityksen pakettiauto, joten omaa autoa et tarvitse mahdollisia työmatkoja lukuun ottamatta.
Aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisesta työstä emme edellytä, sillä tehtäviin annetaan tarvittava perehdytys. Työssä menestyminen edellyttää kuitenkin hyvää fyysistä kuntoa, tarkkuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti. Työkielenä on suomi. B-ajokortti on välttämätön ja sen tulee olla ollut voimassa vähintään kahden vuoden ajan.
Työtä tehdään kolmena päivänä viikossa: maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Työaika on noin klo 9-15. Työpäivän pituus voi kuitenkin hieman vaihdella, sillä jaettavan postin määrästä ja sääolosuhteista riippuen työ on toisina päivinä joutuisampaa kuin toisina.
Työt alkavat sopimuksen mukaan lokakuun aikana ja jatkuvat ainakin vuoden loppuun saakka. Palkkaus ilman aikaisempaa alan työkokemusta on Jakelua koskevan TESin mukainen 9,98 €/h.
Jos kiinnostuit, jätä hakemuksesi mahdollisimman pian! Täytä hakemus huolella ja liitä mukaan CV:si. Odotamme hakemustasi innolla, sillä aloitamme haastattelut todennäköisesti jo hakuaikana!
Työsuhteen tyyppi: Osa-aikainen
Odotamme hakijalta seuraavia asioita:
– Kaksi vuotta voimassa ollut B-ajokortti
– Suomi työkielenä
– Hyvä fyysinen kunto
– Kyky työskennellä itsenäisesti
Tarjoamme
– Smartum-liikuntasaldo
– Työterveyshuolto
– Laadukkaat työvaatteet ja työvälineet
Ota yhteyttä:
Sähköposti: jenni.mettala@sol.fi Sijainti: 48230