Postinjakaja Konalaan

11.01.2022

Haemme Konalaan

POSTINJAKAJAA

Postinjakajan työ sijoittuu pääosin kolmelle arkipäivälle; maanantai, keskiviikko ja torstai ovat työpäivä, mutta mahdollisuuksien mukaan joskus perjantaisinkin voi olla töitä tarjolla. Kirjepostin jakelua tehdään noin kuuden tunnin vuoroissa päiväsaikaan. Työt alkavat aamupäivällä klo 11 ja päättyvät alkuiltaan mennessä. Kyseessä on siis osa-aikainen työ, jossa työtunteja kertyy arviolta 18-22 tuntia viikossa, joskus hieman enemmänkin.

Postinjakajana toimit kuljetusketjun viimeisenä linkkinä kuljettaen kirjepostin perille oikeisiin osoitteisiin. Konalassa jakelu suoritetaan sähköpolkupyörällä. Kuulemme myös mielellämme, jos olet lisäksi kiinnostunut jakelutyöstä kävellen kärryn kanssa. Saat työnantajalta tarvittavan varustuksen ulkotyöhön, kulkuneuvon ja perehdytyksen.

Postinjakajan työ on liikkuvaa liikunnallista työtä ulkosalla, ja sitä tehdään säällä kuin säällä. Kerrostaloalueella tulee jaksaa kävellä rappusia, joten siinä mielessä työ ei ole keveimmästä päästä. Odotamme sinulta riittävää kestävyyskuntoa, sujuvaa kielitaitoa ja luotettavuutta. Aiempaa työkokemusta postityöntekijän tehtävistä et tarvitse, sillä riittää, että olet innokas oppimaan uutta. Arvostamme hyvää sitoutumiskykyä keikkatyöpohjalta pitkään jatkuvaan työsuhteeseen.

Palkkaus on 11,13 euroa tunnilta.

Hae paikkaa oheisen linkin ja siitä avautuvan hakulomakkeen avulla. Muista liittää ajantasainen CV:si pyydettyyn kohtaan. Töiden aloituspäivämäärä on sovittavissa, joten jätä hakemuksesi vaikka heti. Saatamme olla yhteydessä jo hakuaikana.

Avainsanoja: posteljooni, postinkantaja, postinjakaja, postityöntekijä, lähetti

Arvot kantavat