Vastavalmistunut sähköasentaja

31.01.2023

Etsimme yritysasiakkaallemme sähköasentajaa kunnossapitoon!

Asentajan tehtäviin kuuluu huoltaa ja varmistaa käynnissäpito tuotannon koneiden osalta. Tyypillisiä huollettavia koneita ovat esimerkiksi tynnyrisekoittajat ja pussipakkauskoneet. Koneet toimivat paineilmalla ja sähköllä. Erilaisten asennuksien takia tehtävään hakevalla henkilöllä olisi hyvä olla S3-sähköluvat. Mikäli lupia ei ennestään ole, niin kurssi tulee suorittaa kevään 2023 aikana.

Toivomme hakijalta omatoimista ja itseohjautuvaa otetta, sillä työskentely tapahtuu pääsääntöisesti itsenäisesti. Ympärilläsi ahkeroi kuitenkin muu tuotannon tiimi, sekä alussa tulet saamaan kattavan opastuksen tehtäviin. Perehdyttäjäsi tulee olemaan jatkossa myös osa työyhteisöä, joten apua tulet saamaan, kun sitä tarvitset.

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan asiakkaan omille kirjoille, ja työsuhde on kokoaikainen ja vakituinen. Aloitus ajankohdasta voidaan sopia, toivoisimme kuitenkin että aloitus onnistuisi mahdollisimman pian. Työajat pääsääntöisesti arkipäivisin, yksittäisiä viikonloppuvuoroja voi tulla työsuhteen aikana.

Toivomme hakijalta:

– omatoimista ja itsenäistä työskentelyotetta

– sähköisten laitteiden tuntemusta ja kokemusta niiden korjaamisesta

– hyvää suomen kielen taitoa ja lisäksi englannin kielen taitoa, taso B2.1

– halua sitoutua tehtävään pitkäksi aikaa

Tarjoamme:

– kilpailukykyisen sopimuspalkan, yleinen vaihteluväli 3000-3700€/kk

– smartum liikunta- ja kulttuuriedun

– kattavan työterveyshuollon

Jätäthän hakemuksesi pikimmiten, täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätiedot tehtävästä antaa: anna.wilen@sol.fi

Työsuhteen tyyppi: Kokoaikainen, vakituinen
Ota yhteyttä:

Sähköposti: anna.wilen@sol.fi Sijainti: Vanha Talvitie 19 A, Helsinki

Arvot kantavat