Haemme Vantaalla sijaitsevaan logistiikkakeskukseen alihankintakohteeseemme kokoaikaisia yleiskymppejä.
Työtehtävässä toimit pakettilajittelussa työnjohdon apuna valvoen yleistä prosessikuria, tarvittaessa osallistuen myös itse operatiiviseen toimintaan. Yleiskympin rooli on monipuolinen, sillä työskentelyalueita ja osastoja on useita. Työtä on tarjolla kolmessa vuorossa arkisin aamu-, ilta- ja yövuoroissa sekä launataina klo 9-16. Kerrothan hakemuksessa mitä vuoroja olisit halukas tekemään.
Kympin työtehtävä sopii erinomaisesti aloitteleville esimiehille. Aiempi kokemus esimiestyöskentelystä katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä. Mikäli olet työskennellyt esim. osastovastaavana, tai esimiehen tuuraajana sekä sinulta löytyy aiempaa työkokemusta logistiikasta, sinulla on loistavat eväät työssä suoritumiseen.
Työssä välttämätöntä ovat erinomaiset vuorovaikutustaidot, ryhmähengen luominen sekä suomen ja englannin kielen osaaminen.
Tarjoamme loistavan mahdollisuuden esimiestaitojen ja työkokemuksen täydentämiseen mukavassa työyhteisössä. Työvuorossa sinulla on aina oma työnjohtomme tukenasi, mutta kokemuksen karttuessa vastuuta on mahdollisuus kasvattaa. Tarjoamme mahdollisuuden edetä urallasi joten kerrothan avoimesti mahdollisista tavoitteistasi ja urasuunnitelmistasi.
Aloituspalkka 12,05€ + vastuulisä 0,66€/h. Vastuulisä itsenäisestä vuoron vetämisestä 1,4€/h (esim. työnjohdon sijaisena).
Lisäksi vuorolisät:
Iltalisä 20% (18:00-21:00)
Yölisä 30% (21:00-06:00)
Lauantailisä 25% (06:00-18:00)
Jotta saat konkreettisen kuvan haetusta työtehtävästä, sinulla on mahdollisuus tutustua työympäristöön paikan päällä työhaastattelun yhteydessä.
Työt alkavat perehdytysjaksolla jonka aikana varmistetaan lopullinen sopivuus kympin rooliin.
Kysy rohekasti lisätietoja ja laita hekemuksesi pikaisesti, sillä paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Työsuhteen tyyppi: kokoaikainen
Ota yhteyttä:
Sähköposti: jesse.rantanen@sol.fi Sijainti: Tikkurilantie 148