SOL Henkilöstöpalveluiden toimitusjohtajaksi Juhana Olkkola

01.10.2018

”Henkilöstöpalvelut on kasvava tulevaisuuden ala, joka auttaa yrityksiä ja yhteisöjä kasvattamaan ja kehittämään omaa toimintaansa. SOL Henkilöstöpalvelut on onnistunut nousemaan asiakaslähtöisellä palvelulla alan johtavien toimijoiden joukkoon ja tätä kasvutarinaa on hieno päästä jatkamaan toimitusjohtajana”, Olkkola sanoo.

Nykyinen toimitusjohtaja Niilo Kemppe (62) keskittyy asiakkuusjohtajana vastaamaan SOL Henkilöstöpalveluiden suurasiakkaista.

”SOL Henkilöstöpalveluiden tähänastinen tarina on hieno ja olemme saavuttaneet paljon. Nyt on hyvä aika vaihtaa vetovastuuta, jotta kasvumme ja kehittymisemme jatkuu edelleen. Kymmenen vuoden jälkeen hyppään mielellään yrityksessämme uuteen merkittävään rooliin tukemaan kasvua ja vastaamaan suurista asiakkaistamme”, toteaa Kemppe.

SOL Henkilöstöpalvelut Oy on kasvanut huimaa vauhtia. Vuonna 2009 liikevaihto oli 2,3 miljoona euroa ja kovan kasvun myötä viime vuoden liikevaihto oli 52,1 miljoona euroa. Tavoite on edelleen kasvaa merkittävin harppauksin ja toimialan keskimääräistä kasvua nopeammin.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Juhana Olkkola, juhana.olkkola@sol.fi  puh.050 390 1991