SOLilaiset Sandwich Artistit palvelevat nälkäisiä Kauppakeskus REDIn syksyllä avatussa Subway-ravintolassa. Vain ravintolapäällikkö on omaa väkeä.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun pyöritämme ravintolaa vuokratyövoimalla. Luulen, että emme varmaan olisi uskaltaneet lähteä edes kokeilemaan tätä ratkaisua, ellen olisi jo kahdelta yrittäjäkollegalta, Subway-ravintoloitsijoita hekin, kuullut hyvää SOLista, Jyri Hannus selventää.
SOLilaiset toimivat aivan samoin kuin meidän oma väkikin.
– Uuden ravintolan avaaminen sujui näin paljon vaivattomammin kuin jos olisimme joutuneet itse hoitamaan myös aikaa vievän rekrytointikierroksen, Mia Hannus lisää.
Molemmat kehuvat, että yhteistyö SOLin kanssa on mennyt tosi hyvin.
– Olemme saaneet tänne reippaita tyyppejä töihin ja ennen kaikkea heillä on asenne kohdallaan. Työtehtäväthän voi opettaa, mutta asennetta on vaikea takoa, jos sitä ei valmiiksi ole.
Työntekijöiden koulutus hoidetaan omalla hiotulla konseptilla.
– SOLilaiset toimivat aivan samoin kuin meidän oma väkikin. Kouvolan Veturin ravintolastamme tänne ravintolapäälliköksi siirtynyt Heini Heinonen on täällä paikan päällä ja pitää huolta siitä, että asiat sujuvat meidän tyyliin niin kuin muissakin Subway-ravintoloissamme.
– Käytännössä minä hoidan yhteydenpitoa SOLiin päin. He ovat aina tosi kiinnostuneita siitä, miten täällä asiat toimivat ja miten työntekijöillä menee, Heini toteaa.
Yrittäjäpariskunnalle henkilökunnan hyvinvointi on tärkein asia.
– Palvelualallahan menestys syntyy siitä, että ensimmäisenä pidetään huolta työntekijöistä, sitten asiakkaista ja vasta kolmantena osakkeenomistajista. En tietenkään ole tätä itse keksinyt, vaan tämän moton olemme lainanneet brittiläiseltä liikemieheltä ja miljardööriltä Richard Bransonilta, Jyri hymyilee.
Amerikan tuliainen
Hannukset tekivät ensimmäisen yhteisen Amerikan reissunsa vuonna 2008.
– Kävimme Beverly Hillsin Subwayssä syömässä ja ihastuimme ruokaan. Kun tulimme Suomeen, Jyri alkoi heti selvittämään, miten saisimme tätä herkkua kotiseudullekin. Eikä mennyt kauaakaan, kun hän kysyi lähtisinkö mukaan, ja tietenkin lähdin, Mia nauraa.
Hannuksien ensimmäinen Subway avattiin Kotkaan jo seuraavana vuonna, ja siitä vuoden kuluttua jo toinen Kouvolaan. Nyt heillä on viisi ravintolaa. Kummallakaan heillä ei ollut takanaan ravintola-alan kokemusta eikä opintoja.
– Ei todellakaan. Minä olen tietojenkäsittelyinsinööri ja Mia markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan tradenomi, Jyri kertoo.
Ravintolat työllistävät yli 40 henkeä. Hannukset edustavat Suomen Subway-yrittäjiä ketjun kansainvälisessä päätöksenteossa. Vuonna 2013 he nappasivat Suomen Franchising-Yhdistyksen tunnustuksen Vuoden Yrittäjinä.
– Olimme siitä tosi otettuja ja viime vuonna meidät palkittiin parhaasta markkinoinnista.
Teksti ja kuvat: Vaula Aunola