Palveluosaajamme Roosa työskentelee logistiikka-alalla pääkaupunkiseudulla. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 2013, mutta ei päässyt heti opiskelemaan haluamaansa alaa. Roosa päätti hakea opiskelupaikkaa seuraavalla kerralla uudestaan ja tehdä sitä ennen töitä. Hän päätyi SOL Henkilöstöpalveluille töihin ystävän suosituksesta ja niin vain jäikin työelämään hieman suunniteltua pidemmäksi aikaa.
Roosa työskenteli aluksi lyhyillä keikoilla varastotyöntekijänä ja hänen työtehtäviään olivat mm. pakkaaminen, inventointi ja perus varastotyöt. Roosalle löytyi pian kokoaikainen työpaikka, logistiikka-alalta sekin, ja hän toimii edelleen siellä myyntikunnostajana. Työnkuvaan kuuluu hedelmien ja vihannesten myyntikelpoisuuden tarkastaminen, trukilla ajo ja varastosaldojen päivitys tietokonejärjestelmään.
Viime syksynä Roosa aloitti opiskelemaan laborantiksi ja työnteko on nyt vähentynyt. Opinnot ovat etusijalla ja töissä hän käy viikonloppuisin ja iltaisin aina kun itselle sopii. Roosa on ollut tyytyväinen työskentelyyn henkilöstövuokrauksen kautta.
– Olen saanut tehdä monipuolista työtä ja tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Tällä hetkellä keikkatyö sopii hyvin opiskelun ohelle. Voin itse valita milloin ja minkälaisia vuoroja pystyn tekemään, Roosa kertoo.
Kysyimme Roosalta mukavinta muistoa hänen työuraltaan ja se liittyy yhteen hänen parhaista ystävistään – he nimittäin tapasivat SOLin kautta!
Töitä oman elämäntilanteen mukaan
Avainsanat:
Palveluosaaja
Varastotyöntekijä